Vauhdin hurmaa ja pakokaasuja

Mopoilu, tai siis mopoilla ajamainen, on tänä päivänä lähinnä nuorison harrastus tai tapa liikkua paikasta toiseen. Suurin osa mopon käyttäjistä on aivan tavallisia nuoria, mutta aina on joukossa niitäkin, joilla on suurempi kilpailuvietti. Mopon rakenteellinen nopeus on määritelty maksimissaan 45 km/tunnissa, joten vauhti on aika vaatimatonta kilvan ajoon. Eikä kilpailu yleisillä teillä muun liikenteen seassa olekaan missään nimessä hyväksyttävää. Tämän päivän mopot ovat kuitenkin tekniikaltaan sellaisia, että varsin pienillä toimenpiteillä on mopon huippunopeutta helppo lisätä. Tämän osa nuorista on oivaltanut, ja niinpä liikenteessä näkyy mopoja, jotka kulkevat huomattavasti kovempaa kuin tuon lain salliman 45km/h. Tällaiset mopot eivät ole laillisia eivätkä missään nimessä turvallisia liikenteessä, ja ne kuuluisivatkin oikeastaan kilparadoille. Tilaisuuksia organisoituihin kilpa-ajoihin mopoilla on maassamme kuitenkin kohtalaisen vähän. Kun katselee kilpailumahdollisuuksia esimerkiksi netistä, on tarjonta aika ohutta. Kaikkein kattavimmin tietoa löytyy Suomen Moottoriliitto Ry:n sivustolta, jossa on tietoa kilpailuista, eri lajien säännöistä ja myös kilpailukalenteri sekä menneiden kilpailujen tuloksia. Mahdollisuuksia löytyy aktiiviselle etsijälle.

Mopoendurance

Mopoendurance on eniten esillä oleva laji mopokilpailuissa. Tässä lajissa kilpailijat kiertävät rataa esimerkiksi kuuden tunnin ajan. Se on joukkuekilpailu, jossa ajetaan joko määräaika tai matka. Mopon tulee olla Suomessa tieliikennekäyttöön hyväksytty mopo, joskaan sen ei tarvitse olla tässä kunnossa kilpailuhetkellä. Sen pitää kuitenkin olla Suomen Moottoriliiton turvallisuusmääräysten mukaisessa kunnossa, että sillä voidaan kilpailla. Kilpailuluokkia on neljä. Sporttiluokkaan kuuluvat mopot, jotka ovat alkuperäisen valmistajan valmistamia, ja niiden tekniset muutokset ovat hyvin rajoitettuja. Proto-luokan mopot tulee olla pääosiltaan alkuperäisen valmistajan valmistamista mopoista peräisin, teknisiä muutoksia voi tehdä melko vapaasti. Classic-luokassa ovat mopot, jotka on valmistettu ennen vuotta 1997 ja ovat alkuperäisen valmistajan valmistamia. Classic Pappa on luokitus vanhemmille alkuperäisille pelti- tai putkirunkoisille vauhtihirmuille. Moottorin tulee sijaita kuljettajan jalkojen välissä alhaalla, ja lisäksi satulan ja etuhaarukan välin tulee olla avoin. Koska kyseessä on joukkuekilpailu, on ajajia oltava vähintään kolme kappaletta ja enintään neljä. Ajajien on oltava 13-vuotiaita, tai heidän on täytettävä 13 kilpailuvuonna.

Sekalaista kilvan ajoa

Mopokilpailut ovat usein hyvinkin paikallisia ja niitä järjestävät eri yhdistykset. Useimmat kilpailut järjestetään enemmänkin hupimielessä ja sinne tullaankin pitämään hauskaa sekä tapaamaan muita saman henkisiä ajajia. Luopioisissa toimii mopokerho Helevetin Tunarit, joka on järjestänyt muusta mopoilusta poikkeavan talvisaikaan ajettavan jääpiitvei-kilpailun jo useana vuonna. Siellä päristellään vanhemmalla mopokalustolla useimmiten pystyssä ympäri aurattua piitvei-rataa, ja nauru kuuluu olevan herkässä. Samainen kerho on järjestänyt myös Paappamopo pullinki -kilpailuja, joissa vanhoilla mopoilla vedetään kytkin savuten mahdollisimman raskasta taakkaa. Aivan täyttä varmuutta ei ole, onko tapahtuma vielä ajankohtainen, mutta joka tapauksessa hauska lisä ryppyotsaiseen kilpailemiseen. Haminan Kannusjärvellä on myös järjestetty erilaisia mopoilukilpailuja vuosien varrella kuten muuallakin Haminan alueella. Nämä kilpailut ovat lähinnä hauskanpitoa aiheen ympärillä, ja monesti harrastajina ovat harmaatukkaiset herrasmiehet. Nuorisoakin on toki mukana, ja tapahtumat ovatkin suunnattu koko perheelle. Jos olet kiinnostunut kilpailemisesta mopolla, kannattaa ottaa yhteyttä Suomen Moottoriliittoon, sillä heillä on tietoa oikeista kilpailuista ja missä niitä järjestetään. Vähemmän vakavaan kisailuun löytyy apu paikallisista mopokerhoista.

Mopedit moottoriurheilussa

Moottoriurheilu ja muu nopeilla kulkuvälineillä liikkuminen kiehtoo kaikkia ikäluokkia, mutta ymmärrettävästi varsinkin nuorilla suuritehoisten kulkuvälineiden hallitseminen ja turvallinen käyttö voi olla hankalaa. Tähän ratkaisua alettiin kehittää 1970-luvulla brittiläisessä politiikassa, jossa suunniteltiin laki rajoittamaan suuritehoisten moottoripyörien käyttöä alle 17-vuotiailta. Moottoripyöriä valmistavat tahot tarttuivat uusiin asetuksiin tuomalla markkinoille uuden moottoriajoneuvoluokan: sporttimopot, joissa tehon määrää oli selvästi rajoitettu isoihin moottoripyöriin verrattuna. Suomessa urheilumopot olivat alkaneet yleistyä jo 1960-luvulla, jolloin nuoria varten rakennetut mopot olivat malliltaan matalia ja pitkiä. Suomalaisista sporttimopoista tunnetuimpia ovat esimerkiksi Tunturi Sport, Tunturi Super Sport, Solifer SM ja Helkama Raisu.

Nuorten saatua moottoroidut kulkuvälineet alleen oli selvää, että pelkän päämäärättömän ajelun sijaan mopolla ajamiseen haluttiin yhdistää myös kilpailullinen puoli. 1970-luvulla Suomessa elettiin minicrossin ja minitrialin kulta-aikaa. Ensimmäinen minitrialissa ajettu kausi päättyi Helkama Raisulla ajaneen Jukka Kuusisen voittoon vuonna 1978. Suomalainen Yrjö Vesterinen nousi Helkama Raisullaan puolestaan minitrialin maailmanmestariksi. Raisu oli maastossa ylivertainen, ja minitrial cupissa kyseisellä mallilla saavutettiin ainakin viisi mestaruutta. Tänä päivänä yksi suosituimmista kilpailumuodoista mopoilla on mopoendurance, joka ei missään nimessä rajoitu pelkästään nuorten kuskien kilpailuksi. Sen sijaan mopoendurance vetää puoleensa kilpailijoita 13-vuotiaista aina pitkälle eläkeikään asti.

Mopoendurance: itse rakennettujen mopojen kisa

Mopoendurance on kaikenikäisille mopoharrastajille tarkoitettu kilpailu, jossa ajetaan tieliikennekäyttöön tarkoitetuilla ja rekisteröidyillä mopoilla. Mopot on jaettu viritysten suhteen rajoitetumpaan sporttiluokkaan ja vapaampaan protoluokkaan. Kisassa ajetaan kolmen tai neljän hengen joukkueissa ja yksi kuljettaja kerrallaan rataa ajetaan yhteensä kuuden tunnin ajan. Voittajajoukkue on se, joka kuudessa tunnissa on saavuttanut eniten kierroksia. Endurance-kisassa käytetyissä mopoissa on hevosvoimia 12 – 15 ja vauhtia kertyy korkeimmillaan yli 90 km/h. Koska mopojen moottoreiden tilavuus on rajattu 55 kuutioon, on niiden virittäminen kestoa vaativaan kisaan haasteellista. Kisan suosion syy on kenties kisa-ajokkien edullisuus ja joukkueita yhdistävän yhteisen harrastuksen kruunaus kilpailun parissa.

Lisää mopoendurancesta

Mopoilla ajettavia kilpailuita yhdistää usein itse tekemisen periaate, kuten on Suomessa vuosittain järjestettävässä MopoGP-kisassa. Kisamopoja viritetään ja muokataan parhaimman mahdollisen tehon aikaansaamiseksi. Esimerkiksi Team Mopo Sportilla oli vuonna 2014 käytössään Sportit-luokan vaatimukset täyttävä mopo, joka oli rakennettu CPI SM 50 Pron pohjalta. Rajoituksia mopojen virittämisessä ei juurikaan ole, kunhan moottorin tilavuus jää alle 55 kuutioon. Kisan etuna on myös sen sopivuus kaiken tasoisille kuljettajille. Mukana on ensimmäisestä kilpailuvuodesta 2005 lähtien ollut niin harrastajia kuin MM-tason kuljettajiakin. Kuusi tuntia kestävän, Le mans -henkisen kilpailun aikana mitataan niin kuljettajien kuin mopojenkin kestävyys.

Muita mopourheilulajeja

Hyvillä maasto-ominaisuuksilla varustetut enduromopot alkoivat saada suosiota 1980-luvulla. Niiden erityispiirteenä on suuri jousto- ja maavara, joka tulee tarpeeseen endurokisoissa maastossa taituroidessa. Endurossa nimittäin ajetaan tiukan minuuttiaikataulun mukaan haastavissa olosuhteissa, joissa kuljettajien paremmuus ratkaistaan. Kestävyyslaji enduron sukulaislaji on motocross, jossa ajetaan suljetulla luonnontilassa olevalla radalla muutaman kilometrin pituista rataa, jotka Suomessa ovat usein pehmeitä hiekkapintaisia ratoja. Supermotossa mopoilla ajetaan radalla, joka on asfaltin ja maasto-osuuksien yhdistelmä, ja se voi sisältää myös hyppyreitä. Mopoilla ajettavia kisoja löytyy siis moneen makuun, niin radoille kuin maastoonkin. Yhteisenä tekijänä mopokisoissa on tehojen rajoittaminen, mutta vauhtia ja jännitystä kisoissa riittää siitäkin huolimatta.