Mopedin ja skootterin vakuutus

Mopedin ja skootterin vakuutus

Mopo mahdollistaa nuorten ja miksei vanhempienkin kuskien mahdollisuuden liikkua itsenäisesti. Mopolla liikkuminen vaati lakisääteisen liikennevakuutuksen. Vakuutuksen tulee korvata mopon kyydissä olevien mahdolliset henkilövahingot, vammojen hoidon sekä toisen osapuolen vahingot mikäli tämä on syytön onnettomuuteen. Mopon liikennevakuutus ei kuitenkaan korvaa mopon muita vahinkoja. Kaskolla voi kuitenkin varautua näihin vahinkoihin. Kannattaakin sijoittaa Kattavaan Isokaskoon, joka korvaa sekä kolari- että törmäysvahingot. Osakasko ei riitä korvaamaan kaikkia vahinkoja.

Mopo, monen nuoren ensimmäinen moottoriajoneuvo.

Mopo on usean nuoren ensimmäinen ajoneuvo, jolla nuori pääsee liikkumaan itsenäisesti. Mopon ajajalla tulee olla ajokortti, hänen tulee hallita liikennesäännöt sekä ajaminen vaatii huolellisuutta ja sekä minimissään 15 vuoden ikää. Mopon vakuutus tavallisesti laitetaan ajoneuvon käyttäjän nimiin, mutta jos kuljettaja on vielä alaikäinen niin vakuutuksen saa hankittua myös vanhempien suostumuksella. Alaikäisen asiakkaan ollessa kyseessä tulee vakuutusyhtiöön ottaa erikseen yhteyttä asiakaspalveluun lisätietoja varten ja prosessin hoitoon.

Älä maksa tyhjästä

Mopovakuutuksen hinnoittelu menee vuodenajan mukaan ja se on valmiiksi hinnoiteltu. Esimerkiksi talvikaudella ei tarvitse keskeyttää vakuutusta säästääkseen hinnoissa kuten ennen vanhaan. Hinnat ovat näin ollen huokeammat talvikausina, sillä tavallisesti tällöin ajoneuvoja käytetään vähemmän eikä asiakkaan tarvitse maksaa tyhjästä. Vuodenajan mukaan menevän hinnoittelun johdosta asiakkaan ei tarvitse tehdä liikennekäytöspoistoa jos mopolla ei ajeta talvikaudella. Ajokauden taas alettua mopolla voi lähteä liikenteeseen heti halutessaan, sillä vakuutus on ympäri vuoden voimassa.

Mikäli asiakas haluaa olla käyttämättä mopoaan jollain ajanjaksolla niin on mahdollista tehdä liikennekäytöstäpoisto ja saada vakuutusmaksuista hyvitystä tältä ajanjaksolta. Ainakin OP:n mopovakuutuksella on kyseinen käytäntö voimassa. OP-vakuutuksen omistaja-asiakkaat saavat myös alennuksia vakuutuksista ja kerryttävät samalla OP-bonuksia, joista on pitkällä aikavälillä rahallista hyötyä. Asiakkaan kannattaa tehdä hintavertailuja etukäteen internetissä ja täten löytää itselleen parhaiten sopiva hinnoittelu ja muut ehdot. Monissa vakuutuksissa pystyy myös räätälöimään omalle ajoneuvolleen sopivat turvat.